torstai 14. toukokuuta 2009

EU kujilla ja valtateillä

Suomen ja EU:n välillä on meneillään kiista siitä, sovelletaanko maantieliikenteen liikkuvissa tehtävissä toimivien henkilöiden työaikasääntöjä myös itsenäisiin kuljettajayrittäjiin. Euroopan parlamentti on ottanut enemmistökannan, jonka mukaan kuljettajayrittäjät eivät saa normaalin ajoajan jälkeen pestä kuorma-autoaan, huoltaa sitä tai tehdä yrityksensä kirjanpitotehtäviä. Työsuorituksiin tulee palkata eri tekijä tai palvelut on ostettava.

Suomen kanta on ollut hankkeeseen kielteinen. Kuitenkin SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden mepimme äänestivät EU-parlamentissa Suomen ja komission kantaa vastaan. Heidän joukkonsa voitti äänin 332-307. Perusteluna on liikenteen turvallisuus. Nettipäiväkirjassaan 9.5.-09 pääministeri Vanhanen mainitsee SDP:n muuttaneen kantaansa verrattuna viime vaalikauteen. Hän näkee Suomen kannan vastustamisen perusteettomaksi ja haitalliseksi maamme kuljetusyrittäjien kannalta.

Valtio on yritysten verotuksessakin lähtökohtaisesti kilpailuneutraali. Lainsäädännöllä ei suosita tiettyjä yritysmuotoja. Valtio ja EU antavat markkinoiden ohjata yrittäjää yhtiömuodon valinnassa.

Maantieliikenteen kiistassa on ytimenä työoikeudellinen ongelma. Ristiriita vero-oikeuden lähtökohdan kanssa on samalla merkittävä. Yhtiömuotojen erilainen kohtelu työoikeudessa on tekemässä tyhjäksi vero-oikeuden kantavan periaatteen. Tämä on nykytilanteen eli Suomen virallisen kannan ongelma.

Vasemmiston näkemys on kannatettavissa vedoten sekä liikenteen turvallisuuteen että EU:n kilpailupolitiikan uskottavuuteen.

Ei kommentteja: