lauantai 18. heinäkuuta 2009

Holman hypermarket ja Lahden joukkoliikenne - osa 2

Holman hypermarket todennäköisesti muuttaa kulutustottumuksia Lahden Mukkulan kaupunginosassa. Sen sijaan, että lähiöstä matkustetaan bussilla 4 km keskustan kauppoihin tai 6 km Launeen marketeihin, tulisi bussilla päästä 2 km Holman hypermarkettiin. Tämä olisi ajansäästön ohella ympäristön ja liikenneturvallisuuden myönteistä kehitystä.

Oulussa kaupunkialueen lyhyillä matkoilla on otettu käyttöön citylinja-bussi, jolla kertamaksu on tavallista 6 km:n taksaa alempi. Tämän tyyppinen syöttölinja olisi ajatuksena käyttökelpoinen myös Mukkulan ja Holman välillä. Ensisijaisena vaihtoehtona pidän tavallista reittiliikenteen bussivuoroa, joka kulkisi Mukkulan vanhalta ostoskeskukselta Holmaan esim. arkisin 30-60 min välein. Mukkulan ja Holman välinen osuus olisi vain pienehkö osa bussivuoron koko reitistä esim. Launeen, keskustan, Mukkulan ja Holman välillä.

Ikea-bussin tyyppinen kuljetus Mukkulan ydinalueelta Holmaan voisi olla yksi vaihtoehto tavalliselle reittivuorolle. Osuuskauppa Hämeenmaa hoitaisi liikennöinnin ja kyydin hinnoittelun itse. Holman market kilpailee luultavasti Ahtialan asiakkaista Launeen markettien kanssa, jolloin bussille muodostuisi järkevä reitti: Mukkula-Holma-Ahtiala-Laune(-Renkomäki). Ajoaika suuntaa kohden olisi ehkä 30-40 min ja edestakaisin noin 60-100 min. Tällöin Mukkulasta pääsisi noin 1,5 tunnin välein bussilla Holmaan sekä edelleen Ahtialaan ja Launeelle.

Ei kommentteja: