tiistai 18. elokuuta 2009

Classic Radio

Päivän uutiset ovat kertoneet Suomen Classic Radion lakkauttavan ula-lähetyksensä lähiviikkoina. Ohjelmatarjontaa aiotaan jatkaa nettiradiona. Klassisen musiikin tarjonta Suomen ula-taajuuksilla vähenee tällöin reilusti yli 50 prosentilla nykyisestä.

Vapautuvat ula-taajuudet toivottavasti säilyvät klassisen musiikin käytössä. Kaikki muut ratkaisut kumoavat jättiannoksen vaihtoehdottomuutta suomalaiseen radion tarjontaan. Olen sitä mieltä, että liikenne- ja viestintäministeriön tulee turvata monipuolisuuden säilyminen.

Classic Radion ula-vaiheen lopulla minua häiritsi se, että taajudella soi usein kevyttä musiikkia. Kiinnostavampaa olisi kuulla juontajina entisiä tai nykyisiä pop-muusikoita. He tuottaisivat radio-ohjelmaa sillä asenteella, että tahtovat yhdessä kuuntelijoiden kanssa tutustua klassiseen musiikkiin.

Klassisen musiikin esittäminen Suomen ula-taajuuksilla on jäämässä käytännössä yksin Yle Radio 1:n vastuulle. Netissä palvelee lisäksi Ylen Klassinen kilpaillen Classic Radion ja vastaavien ulkomaisten ohjelmavirtojen kanssa. Kulttuurillisesti kestämätön olisi tilanne, jossa klassisen musiikin radiosoitto ula-taajuuksilla jäisi pysyvästi Yleisradion varaan. Classic Radion vakiintunut asema maassamme on osoittanut, että lajityypin mainosradio tulee Suomessa toimeen.

Ei kommentteja: