tiistai 22. syyskuuta 2009

Levyuutuuksia

Tämän hetken merkittävin musiikkiäänite on itselleni Petri Laaksosen tuorein albumi, jonka laulut ovat sävelletyt suomalaisiin runoihin. Julkaisulta välittyy Petri Laaksosen kiinnostava musiikillinen uudistuminen. Sopivasti on säveltäjän tuttuja maneerejakin mukana. Kesällä radiossa soinut Meri kuutamolla -niminen single ja koko albumi osoittavat, ettei tyylikkään ja radiokelpoisen iskelmän tarvitse aina olla tanssittavaa musiikkia. Konsertti-iskelmä elävöittää radiota ja musiikkitilaisuuksia.

Syksyn uusista lauluteksteistä yksi loisteliain sisältyy Yö-yhtyeen uudelle albumille. Tämän tuorein sinlgelohkaisu kantaa Kiitos ja kunnia -nimeä ja sisältää uuden ulottuvuuden suomalaisissa pop-musiikin teksteissä. Tekstin kantava ajatus on huomio, joka kohdistuu raskaasta työstä saamatta jääneeseen kiitokseen. Tunne on monessa elämän tilanteessa melko järjenvastainen mutta toisaalta inhimillinen kokemus, joka ehdottomasti ansaitsee tulla lausutuksi suomalaisen pop-musiikin teksteissä. Sävelmässä ja tulkinnassa kiehtovinta on yleinen kokonaistunnelma, ja lisäksi ansiokkaita ovat introjen ja lauluosuuksien rajakohdat.

Petri Laaksosen ja Yö-yhtyeen ohella alkanut uutuuslevyjen kausi on ollut Lauri Tähkän menestystarinaa. Tähkän julkaisemisessa kunniamaininnan ansaitsee luova yhteistyö yöhuoltamoiden ja yllätyskeikkojen järjestäjien kanssa. Tuoreista uudelleenversioista loistaa tällä hetkellä ylitse muiden Paula Koivuniemen tulkinta Mustat silmät -kappaleesta. Vivahteikkaan orkesterisovituksen on säveltänyt Kerkko Koskinen, ja esityksen musiikkivideo näyttäisi sijoittuvan Helsingissä melko perinteiselle kerrostaloalueelle sekä merimaisemaan. Päättelen, että kerrostalot sijaitsevat Itä-Pasilassa ja merimaisema jossakin Merihaan ja Pohjoissataman suunnalla.

Ei kommentteja: