lauantai 4. syyskuuta 2010

Sundsvall-Tukholma

Lauantai-iltana kuuden tienoilla matka Uumajasta etelään jatkui jälleen kaksikerrosautolla sekä tiiviisti nelostiellä. Matka Sundsvalliin kesti nelisen tuntia. Sykähdyttävimpiin maisemiin kuului Örnsköldsvikin alppikylämäinen kaupunki ja Ångermanjoen ylitys Höga kusten -siltaa, joka on Skandinavian toiseksi pisin riippusilta.

Sundsvallissa oli aistittavissa mannereurooppalaista suurkaupungin tunnelmaa ja hieman välimerellistäkin ilmapiiriä. Illan hämärryttyä katu- ja pihavaloja loisti suhteellisen korkeilta mäenrinteiltä kaupunkiin. Sundsvall on yleisilmeeltään Tukholman kaltainen merenlahtikaupunki mäkimaisemineen.

Reilut pari tuntia kaupunkia kierrettyäni alkoi bussimatka kohti Tukholmaa hieman puolenyön jälkeen. Kyseessä oli Ybuss-yhtiön vuoro yksikerroksisella kalustolla. Suuri osa matkustajista jäi viiden tienoilla Arlandan lentokentälle. Noin puoli tuntia myöhemmin saavuimme Tukholman kesätunnelmiin, josta illalla matkani jatkui laivalla aamuksi Turkuun.

Ei kommentteja: