sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pääministerin haastattelutunti 12.10.2014

Talouspolitiikka hallitsi 12.10.2014 radioidun pääministeri Alexander Stubbin haastattelutunnin alkuvaihetta. Anders Borgista ei ole tulossa talouspoliittista neuvonantajaa, mutta mahdollisesti hänelle on tarjolla muu rooli. Uutinen Suomen luottoluokituksen heikkenemisestä on otettava vakavasti, mutta ei saa ylidramatisoida. Emme voi syyttää vain kansainvälistä taloutta ja vientiä. On katsottava peiliin ja jatkettava rakenneuudistuksia.

Mitä hallitus aikoo tehdä? 1) Lyhyen aikavälin toimet: aiempien päätösten toimeenpano, rakennepoliittinen ohjelma: kuntien tehtävät, sote, eläkeratkaisut. 2) Keskipitkä aikaväli: on rakennettava pelastusstrategiaa Suomen taloudelle. 3) Suomi lähtee uuteen nousuun. Meillä meni noin 15 vuotta hyvin. Nyt on mennyt noin 6 vuotta huonosti. On vaarana, että huono kausi jatkuu vielä 3-4 vuotta.

Ensimmäistä kertaa sitten Lipposen hallituksen on valtion budjetti pienempi. Seuraavat 3-4 vuotta tulevat olemaan erittäin vaikeita. Tämä pitää kaikkien puolueiden sekä hallituksessa että oppositiossa ymmärtää.

Suomi on läntinen maa ja poliittisesti liittoutunut EU:n jäsen. Jätimme taakse kylmän sodan. Me luovuimme puolueettomuudesta. Emme ole sotilaallisesti liittoutumaton vaan sotilasliittoon kuulumaton maa. Suomi on Naton kumppanimaa.

Mikä oli pääministeri Stubbin Eurooppa-kiertueen sato? 1) Ilmasto ja energia – Eurooppa- neuvoston huippukokouksessa tämä on aiheena pian. 2) Talous: Saksa, euroalue, Ranska. 3) Ukraina – Venäjä-politiikka. Natosta ei sen enempää puhuttu. "Silloin kun media - Der Spiegel, Frankfurter Allgemeine Zeitung, Le Monde, Le Figaro - kysyy, ilmoitin, että emme ole hakemassa Nato-jäsenyyttä."

Katainen pääsi komissaariksi – 300 miljardin investointisuunnitelma EU-alueelle on suunnitteilla. Mitä potista saadaan Suomelle? Kyse on laajasta paketista ja siitäkin, mistä rahat otetaan. Suunnitelma juontaa juurensa Ranskan presidentinvaaleihin ja tavoitteeseen, jossa panostetaan enemmän kasvuun kuin kuriin. Rahoitus muodustunee osin yksityiseltä ja osin julkiselta sektorilta: rakennerahastot, kansalliset varat, Euroopan investointipankki. Tämä suunittelu on Kataisella tehtävänä. Miten paljon saadaan rahaa Suomelle? Tämä ei ole oleellisin kysymys tässä vaiheessa. Nyt katsotaan, minkälainen paketti tästä muodostuu.

Valtovarainminsteri Antti Rinne on maanantaina lähdössä talousministerien EU-kokoukseen, jossa asiaa käsitellään? Miten hänet on evästetty? Ohjeena on, ettei ainakaan käytetä Euroopan vakausmekanismia. Katsotaan, minkälaiseksi investointiohjelma kokonaisuus muodostuu. EU-tasolta luvataan nyt ehkä vähän liikaa.

EU-huippukokous käsittelee pian energiakysymyksiä ja energian sisämarkkinoiden rakentamista, mitä Katainenkin on ehdottanut. Samaa on Stubbkin esittänyt. EU aikoinaan perustui Euratomiin, energiayhteistyöhön. 1) Kaikki 28 jäsenvaltiota tekevät energiaratkaisunsa. 2) Meillä on EU-alueen energiaverkosto, josta on tavoitteena tehdä enemmän energiaomavarainen. Pyrkimys on muodostaa enemmän kilpailua ja tarjota enemmän valikoimaa energiantuotannon tapojen suhteen.

Energian huoltovarmuuden kannalta olemme jo osa pohjoismaisia energiamarkkinoita ja rakentamassa eurooppalaisia. On perusteltua suhtautua samoin kuin rahaan. Rahakomissaarin tehtävästä tuli vastoin odotuksia edellisen komission kauden tärkein salkku. Energia tulee olemaan 5 vuoden jakson keskeinen komission työalue. Siihen liittyvät turvallisuus, markkinat, talous.

Miten voidaan luonnehtia Kokoomuksen ja Sdp:n politiikkaa tänään? Kokoomus panostaa enemmän rakenteellisiin uudistuksiin. Sdp halajaa kasvua. Kokoomus uudistaa ja Sdp puolustaa rakenteita.

Seuraavien eduskuntavaalien merkittävimmät vaaliteemat ovat 1) hyvinvointi – sosiaalipolitiikka,
2) talous ja 3) ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Toivottavasti voimme puhua Natosta rauhallisesti ja kylmäpäisesti.

Uutisviikko - talous, eurovaluutta, investoinnit, politiikka

Talousuutisissa on meneillään jakso, jolloin yritykset julkaisevat synkkiä yt-neuvottelutiedotteita ennen osavuosikatsausten julkaisuja. Toisaalta kulunut uutisviikko on tarjonnut rohkaisevia näkymiä investoinneista Suomeen. Neste Oil ilmoitti suuresta investoinnistaan Porvoon ja Naantalin tuotantolaitoksiin. Samalla työskentelevää väkeä kuitenkin vähennetään. Porvoossa investoinnilla tahdotaan kehittää toimintavarmuutta sekä vahvistaa tuotantolaitoksen asemaa Neste Olilin merkittävimpänä Suomessa. Naantaliinkin investoidaan, mutta tuotantolaitoksesta on muodostumassa tuotantolinja. Maailmalla öljynjalostuksen alalla on tällä hetkellä ylituotantoa. Porvoossa raakaöljyn tuotantoa vähennetään ja dieselpolttoaineen tuotantoa lisätään.

Metsäteollisuus ui vastavirtaan talouslaman Suomessa. Metsä Group, Stora Enso ja UPM investoivat tällä hetkellä laajasti kotimaassa. Toiminnan tehostaminen näkyy nyt kannattavuudessa. Paperia lukuunottamatta metsäteollisuuden tuotanto, vientihinnat ja vienti kasvavat tänä vuonna. Ensi vuonna vain kartonki ja sellu jatkavat ennusteiden mukaan kasvusuuntaa erityisesti Euroopan ja Aasian talouksien laahatessa.

Eurovaluutan heikentyminen suhteessa dollariin vahvistaa Suomen kilpailukykyä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa talous kasvaa. Keskisuuri konepajateollisuus, koneiden ja laitteiden vienti USA:n uusteollistumisen markkinoille kasvaa tällä hetkellä. Kuluneella viikolla Kauppalehti uutisoi Loimaalla sijaitsevan hitsausautomaatiolaitteita valmistavan yrityksen kasvusta Pohjois-Amerikan markkinoilla. Asiakkaita on niin teollisuudessa kuin telakoilla. Kauhavalla työstökoneita valmistavalla tehtaalla tilauskirjat täyttyvät samalla tavalla Yhdysvaltojen kaupoista. Kuopiossa sijaitseva paalutuskoneiden valmistaja Junttan näkee valoa jo etelä-Euroopassakin ja toimittaa paalutuskoneita Pohjois-Amerikan öljy- ja kaasukenttien tuotantoon. Kilpailijat eivät usein tule Yhdysvaltain kotimarkkinoilta vaan Aasiasta ja muista EU-maista.

Tasavallan presidentti vieraili tällä viikolla Kanadassa. Valtuuskunnassa oli mukana yritysjohtajia edellä mainitusta loimaalaisfirmasta, Neste Oilista ja useista arktiseen alueeseen erikoistuneista yrityksistä. Arktinen ulottuvuus korostui arvovaltaisessa vienninedistämisessä. Suomi ja Kanada neuvottelivat EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimuksesta.

Synkkien ja epävarmuutta luovien talousuutisten lomassa investoinnit kotimaahan ja USA:n talouskasvu antavat valoisuutta. Ilman investointeja ei Suomen ja EU:n talous selviydy lamasta. Saksassa valtion budjetti on historiallisen ylijäämäinen, mutta infrastruktuuri rapistuu. EU:n komissiolta tarvitaan aloitteellisuutta. Seuraavaan hallitusohjelmaan Suomessa kohdistuu suuria odotuksia investointeihin kannustavista toimista.