tiistai 20. lokakuuta 2015

Surun ja suvun saatossa

Saatoin 17.10.2015 viimeisen isovanhemmistani haudan lepoon. Isoäitini Kerttu Korkeamäki siirtyi 24.9.2015 taivaan kotiin 92 vuoden iässä. Suru ja kaipaus täyttävät mielen. Raskas tehdastyö oli aiheuttanut kulumia ja viimeisinä vuosina paljon kipuja. Silti mummun järki, muisti, keskustelukyky ja jopa huumori säilyivät.
Ennen isoäitiäni suvun vaiheisiin on kuulunut pako protestanttivainoja Belgian Valloniasta malmiteollisuuden erikoisosaajina Ruotsiin ja Suomeen, Suomen puolella Orisbergin ruukin perustaminen – nykyisen Kansan Raamattuseuralle kuuluvan Orisbergin kappelin alueella - sekä mummun vanhempien siirtolaisuus Amerikassa ja paluu Suomeen. Minulla on siis sukujuuria Belgian valloniväestössä, ja myös Hoikkalan suvun puolelta on käyty siirtolaisena Amerikassa.
Keskustelut mummun kanssa, viimeisen kerran kesällä, ja nuoruusvuosina, ovat vaikuttavalla tavalla opettaneet Suomen historiasta, sota-ajan elämästä ja sodan jälkeisistä vuosista - kun kansa eli kortilla ja jälleenrakensi usein talkoilla.
Elämä jatkuu minulla nyt ilman isovanhempia. On yhden elämänvaiheen päättymisen aika.
Mummu pystyi melkeinpä elämänsä loppuun saakka lukemaan kirjoja ja seuraamaan ajankohtaisia asioita. Hänen eräs lempivirsiään oli virsi 215 "Oi armon merta ihmeellistä". Sen laulettuani kesällä hän totesi sanoituksen uudessa virsikirjassa jossain määrin muuttuneen. Raamatun sanoma kuoleman voittaneesta pelastuksesta antaa jälleennäkemisen toivon.
Kiitos osanotoista, myötäelämisestä ja mukana olemisesta surussa! Isoäitini Kerttu Korkeamäki siunattiin 17.10.2015 Nokian kirkossa haudan lepoon hänen saatuaan taivaskutsun 24.9.2015. Muistotilaisuus pidettiin Nokian helluntaiseurakunnan tiloissa.
Päivämäärien välisestä 3,5 viikon etäisyydestä huolimatta oli aluksi käytännön ongelmana löytää melko tavalliselle noin 50 henkilön saattoväelle muistotilaisuuspaikka. Oivallus tiedustella Nokian helluntaiseurakunnan tiloja johti käytännön seikkojen kannalta tarkoituksenmukaiseen tilaratkaisuun. Muistotilaisuuden sijainti kytkeytyy samalla sukumme vaiheisiin. Nokian vaarini oli helluntailainen ja on ollut mukana talkoilla rakentamassa Nokian helluntaiseurakunnan rukoushuonetta. Teollisuustyön jälkeen päivä jatkui seurakunnan talkootyössä.
Suruun liittyy kiitollisuus siitä, että olen saanut tutustua kaikkiin isovanhempiini. Minulla on muistikuva heistä jokaisesta. Korkeamäen suvun puolelta Nokian vaarini Toivo Korkeamäki siirtyi taivaaseen ollessani 9-vuotias. Tällöin muistotilaisuus Nokian seurakuntakeskuksessa – jossa on oikeat urut – oli ensimmäisiä esiintymisiäni urkurina. Hoikkalan suvun puolelta Haminassa ensin sai taivaskutsun isoäitini Sofia Hoikkala syksyllä -98 ollessani lukion 2. luokalla Ranskan vaihto-oppilasjakson jälkeen. Isoisäni Niilo Hoikkala siunattiin taivasmatkalleen syksyllä 2000 armeija-aikanani.
Elämäni suurimman osan isovanhemmat, serkut ja useimmat sukulaiset ovat asuneet vähintään 100 - 200 kilometrin säteellä asuinpaikkakunnaltani. Sukulaisten kohtaamiset ovat olleet minulle odotettuja juhlahetkiä. Niiden kautta muodostuu kokemus, että isovanhemmat ja sukulaiset ovat olleet läheisiä maantieteellisestä ja päivittäisen arkielämän ulkopuolelle jäävästä etäisyydestä huolimatta. Koen kiitollisuutta kannustavasta suhtautumisesta toimintaani muusikkona ja tilanteista, joissa olen saanut palvella soittaen ja laulaen.
Kirkkomusiikkina 17.10.2015 Nokian kirkossa pidetyssä hautaan siunaamisessa oli Händel – Largo, virsi 307: ”Kiitos olkoon Jumalalle” säkeistöt 1,5-7; virsi 620: ”Sen suven suloisuutta” säkeistöt 1,2,8,9; lauluesitys: Bach – Muista Jeesus minua, virsi 275 ”Mä elän laupeudesta”, Lovland: Adagio, ja haudalla virsi 631 ”Oi Herra jos mä matkamies maan” säkeistöt 1,6. Tilaisuuden kanttorina ja urkurina pidän Nokian kirkon urkuja keskimääräistä parempina suomalaisen kirkon urkuina. Äänikertojen ja muistipaikkojen käyttäminen on siinä määrin erilaista verrattuna muihin urkuihin, että soittimeen tutustumiseen kannattaa varata aikaa tavallista enemmän.
Suru pelkistää ja selkiyttää tärkeiden ja turhien asioiden rajaa. Suru merkitsee usein suurta yksinäisyyttä. Suru on toisaalta äärimmäisen yhteisöllistä. Hautajaisia ei kukaan toteuta yksin. Suru saa kantajansa tarvitsemaan lähimmäisiä ja ystävyyttä. Suru saa ihmisen kyselemään elämän, surun ja kaipauksen tarkoitusta. Raamattu antaa monia vastauksia ihmisen suruun, ja lisäksi sanoittaa monia inhimillisiä surun kokemuksia. Sanoma Jeesuksesta antaa lohdutuksen. 

Ei kommentteja: