sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Valtiopäivien 2015 avajaisjumalanpalveluksen saarna

Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus 29.4.2015 Helsingin tuomiokirkko

saarna - Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma

Levottomuuden aiheita riittää. Niistä ei ole pulaa, tarkastelemmepa sitten omaa henkilökohtaista elämäämme, oman maamme asioita tai maailman tapahtumia. Me huomaamme, että asiat eivät aina etene suunnittelemallamme tavalla, siis siten, että voisimme aina olla levollisella ja rauhallisella mielellä. Huolet ja murheet pyrkivät mukaan ajatuksiimme. Epätietoisuus siitä, mitä pitäisi tehdä ja ajatella, herättää niin ikään levottomuutta.

Levottomuutta ei voi pitää ainoastaan ihmisen sisäisenä tuntemuksena. Levottomuutta koetaan myös yhdessä. Jo kauan sitten ihminen oppi etsimään tukea muista ihmisistä. Syntyi järjestynyt yhteiskunta, jossa yhteistyön ja työnjaon kautta voidaan tehokkaasti lievittää ja jopa poistaa levottomuuden aiheita. Niinpä yksittäisen ihmisen näkökulmasta yhteiskunta ja sen poliittinen järjestelmä voidaan nähdä yhtenä tärkeimmistä tavoista, ellei peräti tärkeimpänä tapana järjestää ihmisten keskinäinen yhteistyö niin, että levottomuuden, murheiden ja pelkojen aiheet olisivat mahdollisimman vähäiset. Tällaisen yhteistyön merkitys on viime aikoina vain korostunut. Olemmehan joutuneet huomaamaan, miten maailmassamme terroriin ja väkivaltaan vajonneilla kriisialueilla yhteiskunta on tullut kyvyttömäksi takaamaan kansalaisten turvallisuutta.

När vi tänker på vår egen riksdag, som stiftar lagar, som gäller oss alla, är det då inte så att syftet med lagstiftningen är just detta: att mindra eller att till och med eliminera känslan av oro, rädsla och bekymmer som vi alla emellanot känner inom oss. Är det inte så att det här är syftet också för statsrådet och dess tolv ministerier med sina egna förvaltningsområden. Och är det inte så att den här hör till alla partiers politiska program.

Äsken kuulemassamme Johanneksen evankeliumin kohdassa Jeesus puhuu opetuslapsilleen rauhoittavia sanoja. ”Älköön sydämenne olko levoton! Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun!” Jeesus on juuri hetkeä aiemmin kertonut pian lähestyvästä kuolemastaan, ja hän tietää, miten tämä tieto herättää hänen seuraajissaan levottomuutta. Jeesuksen tapa rauhoittaa seuraajiaan on nyt huomion arvoinen. Hän kertoo Jumalasta ja Isän kodista, olotilasta sen jälkeen, kun tämä ajallinen todellisuus on kunkin osalta päättynyt. Tärkeää on huomata, että Jeesus tarttuu levottomuuden, pelon ja murheen aiheisiin nivomalla ne suurempaan kokonaisuuteen ja hahmottamalla ne laajempaa taustaa eli tässä tapauksessa ikuisuutta vasten. Jeesus siis haluaa sanoa, että tässä ei ole kaikki. On jotakin suurempaa, jota me emme nyt huomaa, jota emme nyt oivalla emmekä välttämättä ymmärrä, emme aisti emmekä tunne. On jotakin suurempaa, joka lopulta antaa merkityksen sille, mitä me nyt aistimme ja tunnemme. Jeesus piirtää, kuten sanota kuuluu, suurta kuvaa – sellaista suurta kuvaa, johon sisältyy toivo.

Yhteiskunnallisen päättäjän työ on vaativaa. Siinä on tietoisesti pyrittävä näkemään mahdollisimman laajalle ja kauas. On oltava valmis rakentamaan suurta kuvaa yhdessä muiden kanssa. Päättäjän on yhä uudelleen myös itse uskottava siihen, että tässä, mitä nyt aistimme ja tunnemme, mikä nyt aiheuttaa yhteiskunnassamme ja maailmalla ongelmia, levottomuutta ja pelkoa, että tässä ei sittenkään ole kaikki. On jotakin suurempaa, jota me yhdessä rakennamme. Tätä tajua ja tätä ymmärrystä päättäjän odotetaan vahvistavan myös niissä, jotka ovat hänet päättäjän tehtävään valtuuttaneet ja kutsuneet. Tässä ei ole kaikki.

Mitt i vardagens slit är också beslutsfattaren tvungen att notera att den stora bilden som betecknar helheten försvinner ganska lätt ur synfältet. Då koncentrerar man sig endast på saker som just då är på handen. På grund av brådksa och den mångfald av frågor som måste avklaras räcker uppmärksamheten inte till för att se något större sammanhang. Och det är just då som oro och bekymmer får en möjlighet att påverka oss. Oro och bekymmer försöker stjäla den plats som vi så mycket hellre ville se att skulle intas av hopp och tro på framtiden. Då säger man inte mera: “Det här är inte allt”. Utan istället resignerar man och säger: “Ja, det här tycks nu vara allt”.

Suuren kuvan haalistuminen päättäjän mielessä on kriittinen kohta. Jos suuri kuva pääsee haalistumaan, päättäjää, olkoon nyt sitten millä yhteiskunnan sektorilla tahansa, häntä ei enää nähdäkään koko yhteiskunnan rakentajana vaan ainoastaan oman asiansa ajajana ja oman viiteryhmänsä kannatuksen varmistajana. Suuren kuvan haalistuessa parlamentaarinen järjestelmä ei näyttäydykään enää yhteistyöfoorumina eikä levottomuuden lieventäjänä vaan ennen kaikkea erilaisten intressiryhmien kilpakenttänä.

Siihen suureen kuvaan, jota päättäjä pitää mielessään ja jota hän rakentaa, siihen odotetaan mahtuvan koko yhteiskunnan, nykyisin yhä enemmän jopa koko maailman. Yhä uudelleen meitä kaikkia kutsutaan vastaamaan tähän kysymykseen: ”Onko tässä kaikki, vai eikö tässä ole vielä kaikki? Onko toivoa vai eikö ole toivoa?”

Man måste medge att allt sådant tal här om den stora bilden, om helheten eller om att det här inte ännu är allt, det är ganska idealistiskt. Man kan påstå att man, med detta sätt att tala, mistar en realistisk syn på tillvaron. Man försöker nå något som åtmistone inte just nu är tillgängligt och därför kommer ganska mången att i realismen namn avsäga sig allt sådant som kunde kallas idealism. Men, man ska inte glömma att vartenda ett politiskt parti har byggt upp en egen åsikt om den stora bilden, om helheten. Därför formulerar vartenda ett av dem sitt eget program enligt sin egen idealism.

Demokratia ei toimi ilman idealismia, ilman tajua tai hahmotusta suuresta kuvasta ilman valmiutta tehdä yhdessä töitä kaikista mahdollisista erimielisyyksistä huolimatta. Onhan jopa demokratian käsitekin itsessään hyvin idealistinen, kun se pitää ajatuksissamme ymmärrystä kansanvallasta, jota kohti yhä täydemmin pyritään. Demokratia muuttuu kyyniseksi ja saattaa lakata jopa toimimasta, jos se hylkää toteamuksen, että: ”Tässä ei ole vielä kaikki”. Silloin poliittinen järjestelmämme ei pidä yllä toivoa.

Yhteiskunnallisen päättäjän työ on vaativaa. Suuren kuvan säilyttäminen mielessä ei ole helppoa. Monenlaisten odotusten ristipaineessa joudutaan tekemään tärkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä. Oma levottomuus käy tutuksi, kun aina ei mielessä ole varmoja vastauksia ja selkeitä etenemisreittejä. Mutta hyvät päättäjät, tietäkää, että teitä tarvitaan. Teidän työllänne on suora vaikutus suureen osaan niistä levottomuuden, pelon ja murheen aiheista, joita me kansalaiset kohtaamme. Mutta tietäkää myös, että teidän puolestanne rukoillaan paljon. Teille pyydetään Jumalalta siunausta ja viisautta, kaikkea sitä, mikä auttaa pitämään yllä toivoa ja tajua suuresta kuvasta.

Hyvä kokoontunut seurakunta,

Kun Jeesus sanoo: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta”, Hän haluaa vakuuttaa yhä uudelleen meillekin, että tässä ei ole kaikki.