Luterilainen
kirkko valmistautuu reformaatiosta kuluneiden 500 vuoden sekä itsenäisen Suomen
100 vuoden juhlintaan ja historialliseen analysointiin ensi vuonna. Suomalainen
luterilaisuus elää muutosta avioliiton merkityksen laajentuessa, globalisaation
ja islamin vaikutuksen arkipäiväistyessä sekä kristinuskon kasvun painottuessa
päiväntasaajan lähiseudulle ja eteläpuolelle. Lähetystyön on samalla
uudistuttava.
Suomen
luterilaisista herätysliikkeistä esikoislestadiolaisuus elää historiansa
suurinta hajaannuksen aikaa. Sakramenttikiista on jakanut esikoiset
yleiskirkollisen linjan ja Jällivaaran tukeman opin kannattajiin. Kysymys on
paljolti maantieteellisestä hengellisestä auktoriteetista, joka – toisin kuin
vanhoillislestadiolaisilla – sijoittuu edelleen Ruotsin Jällivaaran alueelle.
Yleiskirkollisen linjan kannattajien mielestä maallikkojen sakramenttivallan
puoltajat eivät riittävästi huomioi Ruotsin ja Suomen kirkkojen erilaisuutta. Runsaan
esikoislestadiolaisuuden Lahdessa käy tavallisessa kirkon ja muiden
herätysliikkeiden toiminnassa nyt merkittävä määrä entisiä
esikoislestadiolaisia.
Rauhanyhdistyksen
uudistusmieliset ottanevat nyt mallia. Oulussa kaupunginteatterin
Taivaslaulu-näytelmät ovat olleet loppuunmyytyjä koko kauden niin, että ensi
kaudella näytäntöjä jatketaan. Näytelmän aiheena on vanhoillislestadiolaisuus
arkielämän ja etiikan ongelmineen. Laajat uudistuspaineet aiheuttaa
Rauhanyhdistyksille jo vallitseva aika, jota elämme. Synti- ja kieltolistoihin perustuvaa yhtenäiskulttuuria korostava herätysliike on yhä vaikeammin hallittavissa. Television
omistamisen kielto, mutta netti-tv:n käytön sallinta on esimerkki järjen
vastaisuudesta.
Vanhoillislestadiolaisuus
perustuu yhteisöllisyyteen, mutta keskustelukulttuuri sisältää paljon puhumattomuuden kulttuurin alueita. Jeesuksesta ja uskonasioista
ei voi keskustella vapaasti. Rauhanyhdistyksen jäsenten Raamatun tuntemuksesta olen huolissani. Herätysliikkeen kannattaminen perustuu paljon tunteisiin.
Irtautuneiden osalta on surullista huomata haasteet löytää uutta hengellistä
kotia ja vaikeus edes kaivata sellaista. Vanhoillislestadiolaisuuden
ajattelutavat ja identiteetti ovat osittain jotakin lähtemätöntä. On vaarana,
että hengelliseksi minäkuvaksi jää vain entisen vanhoillislestadiolaisen
identiteetti.
Suurin ongelma
vanhoillislestadiolaisuudessa on pelastusoppi, jossa vain he ovat ainoa oikea
pelastettujen joukko. Nykyään onneksi usein lisätään, ettei ihmisellä ole
kuitenkaan valtaa tuomita. Mutta lähtökohta pelastusopissa on selkeä. Elävä
usko on kristillisyyden historiassa siirtynyt heille suurin piirtein näin:
juutalaiset – kristillinen alkuseurakunta – jäljet häviää – Luther – jäljet
häviää – herrnhutilaiset – lukijat – Lapin Maria – Laestadius – vanhoillislestadiolaisuus. Viestikapula
on siis kulkenut herrnhutilaisten kautta, ja he olivat pohjimmiltaan ekumeeninen
liike. Vanhoillislestadiolainen pelastusoppi on siis epälooginen jo
historiallisen tarkastelun valossa, mutta ennen kaikkea Raamatun vastainen.
Pelastus kuuluu Raamatun mukaan jokaiselle, joka uskoo Jeesukseen.
Rauhanyhdistyksen
vaikutus kulttuuriin näkyy Pohjois-Pohjanmaalla toisaalta klassisen musiikin
vahvana osaamisena – toisaalta kulttuurikuplana. Oulun ammattikorkeakoulussa
kirkkomusiikin koulutus ei huomioi riittävästi klassisen musiikin ja
urkumusiikin vastaisuutta seurakunnissa ja herätysliikkeissä. Kanttorien
osaamista pop- ja jazz-musiikin alueella tulee kehittää merkittävästi. Oulun
ammattikorkeakoulu ei ole Rauhanyhdistyksen kansanopisto vaan arvoneutraali koulutuslaitos,
jossa kaikkien tulee joustaa ja tehdä kompromisseja. Arvoneutraaliuden tulisi
selkeämmin heijastua kirkkomusiikin koulutuksen sisällössä ja ainejärjestö Cadenzan kuoron
konserttiohjelmistossa.
Klassisen
musiikin ja urkumusiikin vastaisuuteen kirkkomuusikkoina voimme reagoida
noudattamalla toivetta ja vähentämällä urkumusiikin käyttöä. Mahdollista on
myös tehdä urkumusiikkia uudella tavalla. Urkumusiikki voidaan uudelleen myydä
modernin aikakauden seurakuntalaisille soittamalla niin kiinnostavaa ohjelmistoa niin kiehtovalla tavalla, että urkumusiikkia tullaan suorastaan vaatimaan
lisää. On myös mahdollista jatkaa niin kuin ennenkin. Suomen urkumusiikin
kulttuuri säilytetään niin tylsänä kuin se nyt on. Lopputulos on sama kuin
ensimmäisessä toimintamallissa. Voimme valmistautua runsaisiin urkujen
purkamisiin ja myynteihin. Kunniakkaampaa olisi kulkea samaan seuraukseen nopeasti
reagoiden ja palvellen. Kasvava seurakunta palvelee.