keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kuntavaalien voittaneet ja hävinneet puolueet

Kokoomus on Suomen ja Helsingin suurin kuntapuolue. Gallupit ennakoivat Vihreiden voittoa Helsingissä, mutta Jan Vapaavuoren suosio pormestarikisassa yli puoluerajojen saattoi ratkaista kisan maltillisen porvariston eduksi. Vapaavuori on selkeästi ja kunniakkaasti vastustanut suurmoskeijahanketta. Toivottavasti hänelle kertynyt äänivyöry viestittää kansan enemmistön mielipiteen suurmoskeijan rakentamisesta. Vastustan jyrkästi Helsinkiin rakennettavaa suurmoskeijaa. 

Sosiaalidemokraateille toinen sija valtakunnallisessa tarkastelussa merkitsee kehnoa tulosta Antti Rinteen kannalta. Puolueen johtaja ei vakuuta kyvystään viedä demarit maakunta- ja eduskuntavaalien voittoon. Pyrkimykset Sdp:n johtajan vaihtamiseksi toivottavasti viriävät. 

Keskustalle jäi kolmas sija, mutta puolueella on paikkamääräisesti Suomessa eniten kunnanvaltuutettuja. Kuntavaali oli sotevaali. Mielipiteet soteuudistuksen riskeistä ja hallitusvastuu verottivat suosiota. Mikko Kärnä näkee puolueensa kehnon vaalituloksen syynä keskustalaisten heikot sometaidot muiden puolueiden hyödyntäessä somea taitavammin. Kärnän mukaan tupaillat pidetään nykyään somessa. Erityisesti nuoret ja kaupunkilaiset tavoitetaan somen kautta. 

Vihreät olivat kuntavaalin suurin voittaja. Hallituspuolueiden vastuu näkyi opposition suosiona, joka kanavoitui tehokkaimmin Vihreiden laariin. Jyväskylä on nyt maamme vihrein kaupunki. Puolueesta tuli kaupungin suosituin suoraan aiemmalta viidenneltä sijalta. Maaperä on otollinen Vihreille, sillä Jyväskylässä asuu paljon opiskelijoita, nuoria ja hyvin koulutettuja kaupunkilaisia. Vihreälle jytkylle oli Jyväskylässä tilaa, koska lukiot ja koulut eivät ole saaneet viime valtuustokaudella ihmisten haluamaa arvoa. 

Vasemmistoliiton lievä vaalivoitto kertoo kunnanvaltuustojen vihervasemmistolaistumisesta ja uuden puoluejohtajan Li Anderssonin kyvystä johdattaa kannattajansa vaaleissa voittoihin.  

Perussuomalaiset olivat kuntavaalien suurin häviäjä. Yhden miehen puolueen tarina on lopussa. Seuraajaehdokkaat jakavat omien mielipiteitä eivätkä vetoa liikkuviin äänestäjiin. Minun suosikkini perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi on Sampo Terho. Hänen esiintymisensä on sujuvaa. Arvomaailman osalta minulle on tärkeää, että hänkin pitää kristillisen kirkon tärkeimpänä tehtävänä sielujen pelastamista. Diakoniaa ja sosiaalityötä voivat tehdä muutkin, vaikka näiden työalojen tausta on kristillinen apostolinen ja alkukirkollinen diakonia ja lähimmäisten auttaminen ja palveleminen.

Kristillisdemokraatit ylsivät neljän prosentin paremmalle puolelle. Pidän tätä arvokkaana viestinä kristillisten arvojen ja Raamatun mukaisen avioliittonäkemyksen puolesta. Minua erityisesti ilahduttivat Muoniossa saavutetut kaksi Kd:n valtuustopaikkaa. Edellisessä valtuustossa heitä oli nolla. Tarvitsemme Muonion kaltaisia kuntia, joissa Raamattua kunnioittava seurakunta sekä kunta päättäjineen ja asukkaineen vastustavat demokraattisin keinoin ns. Tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksia. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Afrikan rytmi

Minun musiikkimakuni kannalta ratkaisevia ovat melodiat. Sävelaiheet tarvitsevat rytmin. Melodia on musiikin historiassa menettänyt useita kertoja merkityksensä. Rytmitöntä musiikkia ei kuitenkaan ole keksitty. Rytmi ei voi musiikissa menettää merkitystään yhtä laajasti kuin melodia.

Afrikkalaisuus musiikissa merkitsee minulle rytmin voimallisuutta. Rytmi on erottamaton osa ihmisyyttä. Sydän sykkii sekä ihminen hengittää ja kävelee rytmissä. Afrikkalainen musiikin rytmillisyys kertoo kiitollisuudesta vaatimattomienkin olosuhteiden ja kärsimyksenkin keskellä sekä ilmaisee aurinkoisia ja lämpimiä musiikin sävyjä. Vastakohtana on kylmä ja talvinen slaavilainen ja pohjoiseurooppalainen sävelkieli. Säveltäjä on kirjoittanut nuoteille pakkasen ja lumituiskun virittämät tunteet. Palelee ja ei ole viinaa.

Kristillisessä musiikissa afrikkalaisuuden vaikutusta on gospeltyyli, alun perin lähinnä Yhdysvaltojen mustan väestön esittämä rytmikäs kristillinen kuoromusiikki. Suomessa gospelmusiikki tarkoittaa laajasti kaikkea kristillistä rytmimusiikkia. Pidän järkevänä suppean merkityksen suosimista. On selkeämpää ilmaisua puhua kristillisestä rockista, heavystä, iskelmästä, teknosta, jazzista, bluesista ja edm:stä. Kaikki populaarimusiikin genret löytyvät kristillisen musiikin kentästä. Suomen ulkopuolella gospelmusiikilla tarkoitetaan alkuperäistä suppeaa merkitystä.

Afrikkalaisella musiikilla on annettavanaan rytmin voima minun kaltaiselle länsimaiselle ja melodialähtöiselle musiikin kuluttajalle. Rytmin voima liittyy Afrikassa muidenkin uskontojen musiikkiin, palvontamenojen ja riittien hurmoskokemuksiin. Henkivaltojen todellisuus on arkipäivää. Ihmisiin asettuvat riivaajat ja demonit ovat täyttä todellisuutta. Jumalan Pyhän Hengen voimalla riivaajia ja demoneja saatetaan ajaa ihmisistä ulos. Lapsikaste suojaa vielä toistaiseksi länsimaisia yhteiskuntiamme pimeyden henkivalloilta. Niiden kanssa ei ole leikkimistä. Jeesukseen uskova on riivaajilta ja demoneilta turvassa, sillä Kristus on sovitustyöllään voittanut kaikki pimeyden vallat.

Ranskan vaihto-oppilasvuonna sain kokemusta afrikkalaisten kristillisistä saarnoista. Kristillinen kirkko kasvaa Afrikassa voimakkaasti. Maailman suurin luterilainen kirkko on Etiopiassa. Lähetystyö on vienyt evankeliumin ja juurruttanut seurakuntia Euroopasta Afrikkaan. Nyt maallistuva Eurooppa on Afrikasta tulevan kristillisen julistuksen tarpeessa. Ruotsin luterilaisen kirkon lähetystyö oli aikoinaan ratkaisevassa roolissa synnyttämässä Etiopian luterilaista Mekane Yesus kirkkoa. Nyt Mekane Yesus on joutunut katkaisemaan yhteistyönsä sekä Ruotsin että Amerikan vapaamielistyneiden luterilaisten kirkkojen kanssa. Tämä saattaa olla liberalisoituvan Suomenkin kirkon kohtalo. Kansankirkkomme tarvitsee melodiakseen Raamatun sanoman Jeesuksesta, jonka on annettava uudistaa elämämme. Rytmin, innokkuuden ja ilon suhteen meillä on opittavaa Afrikan kristityiltä. 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Minä ja Sley

Juuri päättyneenä sunnuntaina oli ilo kanttoroida Sley Oulun messussa. Saarnasta jäi erityisesti mieleen järjestön lähetyskentällä Afrikassa tehty oivallus. Onko turvallista istua illan hämmärryttyä nuotiolla, mikäli kuulee leijonien sammakkomaista ääntelyä? Leijonat eivät karju öisin. Paikallinen afrikkalainen vakuutti tilanteen olevan turvallinen niin kauan, kun pysyttelee nuotion tulen lähellä. Petoeläimet eivät sinne hyökkää, mutta saattavat jopa käydä katselemassa nuotiopaikkaa niin, että silmien kiilumisen voi havaita.

Kristittyinä olemme turvassa uskoessamme Jeesukseen. Tuli esiintyy Pyhän Hengen ja uskon vertauskuvina Raamatussa. Pimeyden voimat saattavat käydä leijonien tavoin vaanimassa, mutta eivät voi riistää kristittyä Jeesuksen yhteydestä.

Sleyn julistustyössä minua ilahduttaa evankeliumin ilon ja vapauden sanoma. Lain ja synnin todellisuudestakin puhutaan, koska se antaa sisällön Jeesuksen sovitustyölle. Ankaria lain saarnoja en muista järjestön tilaisuuksissa kuulleeni. Uuspietistit eli viidesläiset ja vapaat kristilliset suunnat saattavat puhua synnistä jyrkemmin. Sley suhtautuu naispappeuteen ehdottomammin kuin viidesläiset ja esimerkiksi helluntailaiset.

Minun käsitykseni naispappeudesta vastaa viidesläistä ja avartuvaa helluntailaista linjaa. Samalla ymmärrän Sleyn näkökantaa. Tiedostan, että Raamattua kunnioittava ihminen voi sekä hyväksyä että torjua naispappeuden. Kansankirkossa naispappeuden hyväksyminen on avannut portit Raamattua halveksivalle liberaalisuudelle, mikä ilmenee esimerkiksi Jeesuksen ainutlaatuisuuden kieltämisenä ja homosuhteiden sallimisena eli synnin siunaamisena. Kaikki naispapit eivät ole Raamattuun kevytmielisesti suhtautuvia liberaaleja. Toisaalta kirkko ei kohtele oikeudenmukaisesti naispappeutta vastustavia työntekijöitä. Ongelma olisi helposti ratkaistavissa työjärjestelyin. Järkyttävintä on lähetystyön joutuminen liberaalien epäoikeudenmukaisten sortotoimien ja suvaitsemattomuuden uhriksi ja pelinappulaksi. Lähetysmäärärahoja on eräissä seurakunnissa karsittu naispappeutta vastustavilta lähetysjärjestöiltä.

Tutustumismatkani Sleyn toimintaan koen alkaneen 2000-luvun puolella Harjavallassa pidetyillä evankeliumijuhlilla. Matkustin sinne suvi-Suomessa omatoimisesti päiväksi. En tuntenut kesäjuhlaväestä juuri ketään. Juhlakenttä oli maalauksellisen upea Kokemäenjoen rannalla. Satakunnassa olen sukujuurteni maisemissa, mutta Harjavallassa en ole muuta kertaa käynyt. Monipuolinen musiikki jäi mieleen. Juhlakenttä ei ollut katettu, joten sateen sattuessa tilaisuudet pidettiin sateessa. Radio Dein pieni ja värikäs henkilöauto oli näkyvästi ja kuuluvasti liikkeellä juhla-alueella. Menopelin ämyreistä soi media-alan tuolloisen uuden tulokkaan kanavatunnuksia. Markkinointi-idea oli värikäs ja luova sekä piristävällä tavalla epäsuomalainen.

Sley näyttäytyy minulle erityisesti nuorten aikuisten, suuren ikäluokan ja lapsiperheiden herätysliikkeenä. Nämä sosiaaliset ryhmät minun havaintojeni mukaan painottuvat Sleyn messuyhteisöissä. Toisaalta seurakuntien lyhentäessä rippikouluja ovat järjestörippikoulut suositumpia kuin koskaan. Tietääkseni tämä kehitys näkyy Sleyn nuorisotyössäkin. Sley järjestää myös vuosittain Pohjoismaiden suurinta kristillistä nuorisotapahtumaa, Turun Maata Näkyvissä -festaria. Sley osallistuu järjestämiseen merkittävästi, mutta en pidä MN-festaria Sleyn tapahtumana. Sley enemmänkin palvelee koko herätysliikekenttää arvokkaalla työllään suhteellisen näkymättömänä. Seurakuntanuorena en MN-festarilla edes tiedostanut käyväni Sleyn tapahtumassa vaan kaikkien luterilaisten festarilla.

Harjavallan myönteisen ja kesäisen kokemuksen jälkeen tutustuin muutamia vuosia myöhemmin Evankelisten opiskelijoiden toimintaan sekä kanttorin roolissa Siionin kannel -seuroihin. Musiikkielämän monipuolisuus ilahduttaa mainitussa laulukokoelmassa. Kesän Evankeliumijuhlillakin säveltaidetta tarjotaan laidasta laitaan niin klassisen kuin rokillisen ystäville. Tervetuloa tänä vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa Evankeliumijuhlille Helsinkiin!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

The Rasmus - Paradise

Sävelmä soi rouheasti f-mollissa, pop-musiikin harvinaisessa sävellajissa. The Rasmus on julkaissut uuden singlen nimeltään Paradise. Esitys lähtee liikkeelle sähkökitaran yksiäänisesti säestämällä säkeistön lauluosuudella. Tunnelmaan sisältyy harrasta kaihoisuutta ja katu-uskottavaa puhuttelevuutta. Laulamisessa on svengaavaa vääntöä, ja lisäksi soinnut pyrkivät kiehtovan jännitteisesti des-duurista perussävellajiin eli f-molliin.

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin rock-yhtyeisiin kuuluvan The Rasmuksen edellisestä albumista on kulunut viisi vuotta, ja kokonainen uusi albumi julkaistaan tänä vuonna syyskuussa. Paradise-laulun taustalla on Amerikkaan muuttamiseen liittyviä tuntemuksia. Toisen paratiisi voi olla toiselle paratiisin vastakohta. Amerikassa muodostuu uusi perspektiivi Suomeen. Laulussa pohditaan paratiisin sijaintia.

Uuden singlen musiikkiin ja tulkintaan kuuluu Rasmuksen omia maneereja. Yksiääninen sähkökitaran komppaus muistuttaa Prodigyn teknosävyjä. Säkeistön ja kertosäkeen väliosassa akustinen ja nylonkielinen Landola toimii samettisesti näppäiltyjen sointujen instrumenttina. Sointujen jännitteisyys vähenee ja muuntautuu kansanlaulumaiseen countryn sävyyn. Urbaani säkeistön tunnelma vaihtuu puuvillapellon maalaismaisemaan.

Kertosäkeen stadionrock-sävy siirtää musiikillisen tarinan popcornilta tuoksuvaan baseball-ottelun katsomoon. Coldplayn vaikutteita kuuluu taustalaulamiseen. Kertosäe svengaa ollen samalla mahtipontinen ja ilmava. Soinnut jälleen pyrkivät jännitteisesti des-duurista f-molliin.

Laulun musiikillisessa ilmaisussa olennaisia ovat tunnelman ja äänimaiseman lisäksi jännitteiset soinnut ja niiden suhde melko yksinkertaiseen ja pelkistettyyn melodiaan. Sävelmä kasvaa vaikuttavasti edetessään. Toisen säkeistön herkullinen jousiorkesterisoundin taustamatto kuulostaa tuoreelta ja erilaiselta verrattuna ensimmäiseen säkeistöön, jossa rummutkin osallistuvat viiveellä säestykseen. Rasmuksen uusi single Paradise on musiikiltaan yksinkertaista mutta totta, samaan aikaan nuorekasta ja aikuismaista rockia. Voimakkuuden vaihtelu eli dynamiikka sävelmässä kiehtoo. Toteutus tavoittaa niin perusrockin, countryn kuin edm-tyylin harrastajat. Uuden singlen kokonaisvaikutelma on hallittu, huolella kypsytetty ja kiireetön esitys. Sävelmä ottaa hallitusti ja heti paikkansa matkailumusiikin klassikoiden sarjassa.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Onnellisuus

Ihminen on onnellisin tajutessaan, että on unohtanut syödä. Kysymys on työhön, muihin askareisiin ja harrastuksiin liityvästä flow-tilasta, jossa keskittynyt toiminta sulkee koko muun maailman ulkopuolelleen. Yhtäkkiä vain havahtuu ja huomaa aterian nauttimisen unohtuneen.

Ihminen on onnellisin toimiessaan lähellä suorituskykynsä huippua. Tason saavuttaminen edellyttää flow-tilaa. Jaettu onnellisuus moninkertaistaa palkitsevan kokemuksen. Flow-tilasta havahtuneella on mahdollisuus maksimoida onnellisuuden kokemus aterioimalla yhdessä muiden kanssa. Onnellisuus on työn, määrätietoisen toiminnan sekä levon ja sosiaalisten suhteiden tasapainoa.

Minulle Välimeren maiden ateriarytmi merkitsee onnellisten ihmisten ruokakulttuuria. Kevyt aamiainen ja pikainen lounas mahdollistavat työpäivän mittaisen tehokkaan flow-tilan. Työssä saavutettu palkitseva tunne maksimoidaan aterioiden illalla läheisten ja ystävien seurassa. Matkailijana on upea kokemus nauttia lämpimänä iltana tunnelmasta ravintolaterassien täyttämillä kujilla Keski-Euroopan ja Välimeren maissa. IIoinen puheensorina, ruokien houkuttelevat tuoksut ja erilaisten taustamusiikkien soundit viipyilevät herkullisesti maalauksellisessa arkkitehtuurissa.

Havainnot Välimeren ruokakulttuurista tukevat iltasyömisen terveellisyyttä. Tärkeintä on, että ravintotarpeet tulevat vuorokauden aikana täytetyiksi. On samantekevää, milloin ravintoaineet nautitaan. Ei Välimeren maissa näy lihavia ihmisiä niin paljon kuin aamupalan merkitystä korostavassa Pohjolassa. Välimeren maissa syödään paljon kasviksia, meren antimia ja terveellisiä rasvoja kuten oliiviöljyä.

Syömishäiriöisellä ihmisellä ongelma saattaa olla flow-tilan saavuttaminen työssä ja harrastuksissa. Palkitseva kokemus puuttuu sillä työpäivän päättymisen hetkellä, jolloin syömishäiriötön varaa jo ravintolapöytää illallisseurueelleen. Syömishäiriöiset ovat usein perfektionistejä, joilla neuroosit ja pakkoajatukset hämärtävät kokonaisuudet ja kutsumuksen. Harhoista ja epäolennaisuuksista tulee tavoitteita.

Onnellisuuden kadottaneista ihmisistä joku oireilee syömisellä, toinen masennuksella ja ahdistuneisuudella, joku käyttäen päihteitä ja toinen eristäytymällä ihmissuhteista. Työn ja opiskelun rytmi parhaimmillaan joustaa elämänhallinnan häiriintyessä. Tehokkaan toimintakyvyn jaksoina pitää olla mahdollisuus pidempään työaikaan. Lyhennetty työaika edistää puolestaan toipumista ja työkykyyn palautumista. Onnellisuus edellyttää kokemusta vastakohdistaan. Onnellisuus ei katoa, jos sitä tietoisesti tavoittelee. Onnellisuus on kutsumuksen määrätietoisen toteuttamisen sivutuote, jota saa ja täytyy tietoisesti tavoitella. 

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Koti

Tästä muodostui jälleen kotiviikonloppu. Maaliskuun viimeisen sunnuntain sää oli aurinkoinen ja lämmin, mutta niin tuulinen, ettei pihapiiriä kauempana tehnyt mieli ulkoilla. Kellojen kääntäminen kesäaikaan sujui täysin automatisoidusti, ilman yhdenkään kellon mekaanista säätämistä. En ole pitänyt kelloa säännöllisesti ranteessani muistaakseni yli 15 vuoteen. Muistan 90-luvun alun suurinumeroiset ja väriltään räikeät digitaalikellot. Ne olivat tyyliltään kuin Bomfunk MC's -yhtyeen elektroninen ja liioittelevaan sävyyn perustuva pop-musiikki.

Kelvoton ulkoilusää innoitti katsomaan Arto Nybergin tv-ohjelman, jossa vieraili toisen suomalaisen musiikkivientituotteen keulahahmo. The Rasmus -bändin solisti Lauri Ylönen kertoi kolmen Los Angelesissä vietetyn antoisan vuoden jälkeen olevansa maailmankansalainen ja asuvansa siellä missä huvittaa.

Minä ajattelen, että oma tehtävä ja selkeä kutsumus ovat ratkaisevia sopeutumisessa vieraaseen kulttuuriin sekä saavuttaessa takaisin kotimaahan. Työ ja opiskelu sekä muut selkeät tavoitteet muodostavat ihmiselle identiteetin, itsenäisyyden, erillisyyden ja osallisuuden. Tavoitteisiin pyrkiminen antaa palkitsevan tunteen ja kokemuksen missä maailman kolkassa tahansa. Ilon, rentoutumisen ja palkitsevia tunteita voi kokea uudessa ja vieraassa ympäristössä. Muodostuu kodikkuuden ajatuksia, kun määrätietoinen toiminta liittyy elämänhistoriaan ja kutsumuksen alkulähteille edellisiin kotipaikkoihin, -valtiohin ja -kaupunkeihin. 

Kutsumus ja lepo muodostavat kotona olemisen kokemuksen. Kulttuurit ja asuinympäristöt merkitsevät vain vaihtuvia kulisseja.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

The Rasmus - Paradise - julkaistaan pian

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin rock-yhtyeisiin kuuluva The Rasmus julkaisee 31.3.2017 uuden sinkun nimeltään Paradise. Bändin edellisestä albumista on kulunut viisi vuotta, ja kokonainen uusi albumi julkaistaan tänä vuonna syyskuussa. Paradise-laulun taustalla on Amerikkaan muuttamiseen liittyviä tuntemuksia. Toisen paratiisi voi olla toiselle paratiisin vastakohta. Amerikassa muodostuu uusi perspektiivi Suomeen. Paratiisin sijainti pohdituttaa.

The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylönen vieraili 26.3.2017 Arto Nybergin tv-ohjelmassa ja kertoi olevansa maapallon kansalainen sekä asuvansa, missä milloinkin huvittaa. Elämä Los Angelesissä melkein kolme vuotta on ollut mielekästä ja antoisaa sekä suuri seikkailu. Elämän rakentaminen uuteen kaupunkiin on jännittävää ja haasteellista. Byrokratia on eri tavalla monimutkaista kuin Suomessa. Sopeutuminen vie aikaa.

Rokkistarana eläminen tuo mukavuutta, ja arki vuorovaikutuksessa muiden kanssa mutta tavallisena ihmisenä onnistuu. Arjen kohtaamisissa ihmisten kanssa voi kertoa vain olevansa pop-muusikko. Julkkisbileisiin hän kertoi hakeutuneensa vain vähän, mutta Red Hot Chili Peppers -yhtyeen Anthony Kiedisin kämpillä hän mainitsi olleensa kutsuilla.

Rasmus-solisti kertoo tykkäävänsä Los Angelesissä tavallisesta arjesta. Varttuessa näin käy. Onhan sitä ehditty bilettää.

Vanhanaikaisena bändinä The Rasmus julkaisee singlen jälkeen albumin. Syyskuussa ilmestyvä albumi on järjestyksessä kokoonpanon yhdeksäs. Single ja koko albumi on tehty Tukholmassa. Näin palattiin juurille, josta bändi sai lähdön uralleen vuonna 2001. Vanhan sorvin äärellä pääsi keskittymään nopeasti olennaiseen.

Rasmus-solisti kokee eläneensä bändin uran noin 22 vuotta usvassa, jännitys päällä, hypessä ja humaltuneena vauhdista. Lukiosta jo riepoteltiin levy-yhtiöiden tahoilta. Lukio jäi kesken pop-muusikoksi lähtiessä.

Kaikki nykyään keikkailevat, kun levyt eivät myy. Suoratoistopalveluista tuotto on niukkaa. Live-skene on hyvässä kunnossa kuten bänditkin. Ihmiset tunnistavat hyvät keikat ja vertailevat keikkoja keskenään. Tänä vuonna The Rasmus esiintyy Raumanmeren Juhannuksessa. Siellä on luvassa musiikkia bändin koko uralta. Syksyllä yhtye tekee pienen Euroopan kiertueen. Ensi vuonna The Rasmus kiertää koko maailmaa.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kevätpäivän tasaus

Tänään valo jakautuu tasaisesti kaikkialla maailmassa. Päivä on joka puolella maailmaa yhtä pitkä. Tästä alkaa valon voittokulku pohjoisessa kohti kesän yöttömiä öitä. Kevätpäivän tasauksena iltapäivän aurinko yllätti sääennusteet nostaen täällä Oulussa lämpötilan 2 asteeseen. Ilma jäähtyi auringon laskiessa, ja kävin hiihtämässä vakituiset 17 kilometriä vaihteeksi luonnonvalossa. Nyt oli niin vähälumisia osuuksia Kaukovainion ja Raksilan alueella, että mahdolliset seuraavat hiihtolenkkini aloitan kantamalla sukset Iinatin reitille Hiiroseen. Iinatin kierroksella ei vielä vähälumisuutta esiinny.

Lentoliikenteen lakko päättyy, kun sopu on tänään saatu. Matkailun ajatuksia tulvahti välittömästi. Runsas valo ja kevätauringon lämpö kutsuvat liikkeelle. Parvekkeella ja terassilla tarkenee jo kahvitella. Laajeneva lumeton Suomi, Lapin keväthanget, Vuokatti, Ruotsi ja Baltia innoittavat matkailun suunnitelmia.

Reformaation juhlavuonna kristillinen paasto on kuljettanut jo aimo harppauksen kohti pääsiäistä. Paasto tarkoittaa muun ohella juhlaan valmistautumista, pääsiäisen valmistelua hengellisessä merkityksessä. Raamatussa Vanha Testamentti kertoo Jumalan Israelin kansalle asettamista useista ja erilaisista juhlista. Jumala on tarkoittanut ihmisen viettämään säännöllisesti iloisia juhlia yhdessä toisten kanssa.

Minä tahdon paastoajan opettavan minua iloitsemaan enemmän toisten iloitsevien kanssa. Liian helposti koen iloitsevan ihmisjoukon epämukavuusvyöhykkeenä, josta eristäydyn. Kristinuskoon ei kuulu erakkouden ja yksinäisyyden ihannointi vaan osallisuus, yhteisöllisyys ja lähimmäisyys. Tahdon olla parempi lähimmäinen, ystävä, työ- ja opiskelutoveri. Tahdon rohkeammin iloita yhdessä muiden kanssa myös musiikin parissa, iloisten laulujen ja sävelten moninkertaistaessa yhdessä koetun ja jaetun ilon. 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Klassinen ja populaari musiikki

Leppoisa lauantaipäivä sujui kotosalla nukkuen tavallista pidempään, nauttien kiireettömästi aamupalaa ja siivoillen sekä kauppakierroksella omassa lähiössä. Kävin kuukausien tauon jälkeen kahvilla lähiöni pubissa. Räkäläjuottolassa sumppi maistui yhtä kitkerältä kuin ennenkin. Raikasta oli vain taustalla soiva Anne Mattilan musiikki, kuin kesäinen tuulahdus järven rannalla. Sisäilman laatu veti tunkkaisuudellaan vertojaan käyttökieltoon laitetulle, purkuun menevälle ja homehtuneelle kappelille naapurissa. Ilman päivänkään koulutusta ravintola-alalta tietäisin heti, miten laittaisin kuppilan kuntoon. Kahvi pitää vaihtaa tummapaahtoiseen, jos sitä ei pysty pitämään tuoreena. Tummapaahtoiseen kahviin ei muodostu kitkeryyttä. Sisäilman ja sisustuksen ongelmat onneksi ratkaissee lähikuukausina puskutraktori, joten investoinnit eivät enää kannattane. Koko lähiökeskus puretaan ja uudisrakennetaan lähiaikoina, mistä havainnekuvia on jo julkaistu.

Suojasää ja räntäsade vaihtuivat iltapäivällä keväiseen ja lämmittävään auringonpaisteeseen. Minulle rakkaisiin lauantai-illan perinteisiin kuuluvat radion ehtookellot kaikuivat ja lauantain toivotut levyt soivat valoisassa maisemassa. Taivaan valoisuutta riitti seuraavan ohjelman, Sävel on vapaa -toivekonsertin, puolelle. Erityisen ilahduttava toive oli Saverio Mercadanten e-mollihuilukonserton Rondò Russo -osa. Melodia on kauan putkahtanut minulle satunnaisesti korvamatona soimaan ilman tietoa sävellyksen tai säveltäjän nimestä. Illalla kirkas suojasää vaihtui pakkaskeliksi, ja jälleen 17 kilometrin hiihto kutsui. Talven hiihtokilometrit ovat nyt 114, ja tavoitteena on vielä hiihtää tällä kaudella. Oulun sääennusteessa on runsaasti pakkasta lähipäiville.

Pakkanen ja lentoliikenteen lakko hillitsevät välittömiä matkailuhaluja, mutta matkasuunnitelmia hahmottuu keväälle ja kesälle. Ruisrockin sunnuntai heinäkuussa kiinnostaa Ultra Bra -yhtyeen esiintyessä. Ilosaarirockin sunnuntai olisi toinen kesärientoihini soveltuva mahdollisuus kokea klassikkobändi, jonka keikka jäi minulta kokematta bändin varsinaisella uralla. Jenni Vartiainenkin kuuluu Ruisrockissa sunnuntain kattaukseen. Hänen festarikeikkansa katsoin nettilähetyksenä muutama vuosi sitten, ja pidin hänen klassisemmasta laulutyylistä enemmän kuin hänen levytystensä käheämmästä laulamisesta.

Suuret rockfestivaalit ovat minulla kokematta. Pienemmistä festareista olen käynyt Lahden öissä ja Rovaniemen Simerockissa. Klubikeikkoja olen vähän harrastanut. Miksi olen jättänyt isot rockfestivaalit käymättä? Ohjelmatarjonnassa ei ole ollut riittävästi minua kiinnostavaa musiikkia. Nytkin Ruisrockin, Ilosaarirockin ja Provinssin esiintyjäjoukossa harvat ovat minulle tuttuja. Lahden yöt -festarille ja Rovaniemen Simerockiin mennessäni esiintyjäkaarti oli enemmän tuttua. Harvoinpa tulee mentyä entuudestaan täysin tuntemattoman bändin klubikeikalle.

Lahden yöt -festarilla ja Rovaniemen Simerockissa tykkäsin enimmäkseen musiikista ja ilmapiiristä. Suurempien rockfestarien väenpaljous tuntuu ennakkokäsitykseni mukaan jostakin syystä epämiellyttävämmältä. Minua ei ole kiinnostanut maksaa epämukavuusvyöhykkeelle lähtemisestä. Nyt kesää suunnitellessa epämukavuuden ennakkokäsitystä vähentää mainittujen Ruisrock-esiintyjien kiinnostavuus ja halu muusikon ammattitaidon ja yleissivistyksen kartuttamiseksi kokea edes joku Suomen suurista rockjuhlista.  

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pormestaritentti

Hyvä kuntapäättäjä pitää huolta, ettei kuntaraja ole ihmiselle suuri este. Tämä ei ole Helsingin ja naapurikaupunkien välillä toteutunut. Tästä olivat suhteellisen yksimielisiä Mika Ebeling, Jan Vapaavuori, Tuula Haatainen, Anni Sinnemäki, Paavo Arhinmäki ja Mika Raatikainen. He osallistuivat Helsingin pormestariehdokkaina kaupunkitutkijoiden kuntavaalitenttiin Virgin Oil Co:ssa 17.3.2017.

Kokoomuksen Vapaavuori totesi Helsingin ja naapurikuntien pirstaloituneen kuntarakenteen olevan Suomen suurimpia onnettomuuksia. Kristillisdemokraattien Ebelingin mukaan kunnat ovat usein itsekkäitä. Espoo hyväksyessään länsimetron vaati hallinnoksi espoolaisenemmistöisen yhtiön. Kun Helsingin seudun joukkoliikennettä hoitava HSL perustettiin, vaati sama Espoo, ettei Helsinki saa enemmistöä hallintoon.  Helsingin maksuosuus on kuitenkin suurin.

Paras vaihtoehto on yksi kaupunki, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Metropolihallinto on kalliimpi, mutta siinäkin asiat saadaan järjestymään. Ensiksi mainittua kuntarakennetta puolsivat selkeimmin Ebeling ja Vapaavuori. Sosiaalidemokraattien Haatainen kertoi Helsingin apulaiskaupunginjohtajanakin kokeneensa, että takkuista on yhteistyö naapurikuntien kanssa. Kaikki pelaavat omaan pussiin. Helsinki tarjoaa monipuolisesti erilaisia palveluita, joita mieluusti tullaan käyttämään. Haatainen ei esitä Helsingin muuria. Tarvitaan yhteistyötä.

Vapaavuori pitää mantrana lausumaa, jonka mukaan pääkaupunkiseudun kuntien kesken tehdään hyvää yhteistyötä. Tosiasiassa lähinnä liikenteen ja jätehuollon yhteistyö toimii. Joitakin vuosia sitten hukattiin historiallinen mahdollisuus kuntarakenteen eheyttämiseen. Nyt mennään umpipöljään maakuntahallintoon, joka vaikeuttaa asioiden hoitamista entisestään. Haataista soteuudistus ihmetyttää. Uusi maakunta perustaa yhtiöt sotepalveluille. Helsinki luovuttaa kaiken järjestämisen maakunnille. Miten on mahdollista, ettei yli 600 000 asukkaan Helsinki voi tuottaa palveluita? Mehiläiset, Terveystalot ja muut voivat pystyttää terveysaseman ja hoitaa homman. Rahat saattavat mennä yksityisille palveluntuottajille. Lopputulos on ehkä kaaos. Vähintä olisi, että Helsinki voisi myös tuottaa palveluita. 

Tulppaanikevät

Torstaina keväisen ja aurinkoisen päivän iltana lämpötila kävi pakkasella, minkä hyödynsin 17 kilometrin hiihtolenkillä. Paikoin vähälumista mutta turvallista oli kiertää Iinatin reitti Oulun upeassa kaupunkiluonnossa. Nyt on ulkona jälleen lämpöasteita, ennusteen mukaan melkein 2 päivää putkeen. Sen jälkeen olisi luvassa talvisia kelejä.

Hollannin parlamenttivaalien tulos ilahdutti. Maltillinen oikeisto voitti äärioikeiston selkeästi, mitä tulkitaan jo laajemmin äärioikeiston hiipumisena Euroopassa. Toivon fasistisen ja nationalistisen populismin poistuvan Euroopan ja koko maailman poliittiselta kartalta. Hollannin vaali näyttää suuntaa tänä vuonna pidettäville Ranskan presidentin- ja Saksan liittopäivävaaleille. Eristäytyminen, vihapuhe ja muukalaisviha eivät ratkaise kansallisia, eurooppalaisia ja globaaleja talouden, turvallisuuden, työllisyyden ja monikulttuurisuuden ongelmia. Hollanti kansakuntana antaa nyt toivoa Euroopan unionin valoisammasta tulevaisuudesta.

Minulle Hollanti on tullut tutuksi kansainvälisten kristillisten lähetyskonferenssien myötä. Seurakuntanuorena osallistuin kolme kertaa näihin Hollannin uudenvuoden konferensseihin. Ne olivat tunnustukseltaan protestanttisia ja yhteiskristillisiä. Tuhansien nuorten kristittyjen kanssa osallistuimme jättiläismäisiin seurakuntakokouksiin, joihin kuului selkeää ja innostavaa raamattuopetusta, unohtumattomia yhteislauluhetkiä, virtuoosimaisia draamaesityksiä, puhetta lähetystyöstä ja seminaareja. Kokoontumisalue muodostui useista messuhalleista, joista yhdessä pidettiin tilaisuudet, toiseen sijoittui kristillisten näytteilleasettajien paljous, kolmannessa oli miesten ja neljännessä naisten majoitus ja viidennessä ruokasali. Majoituimme siis messuhallin lattialla, ja suihkussa käynti kannatti ajoittaa ruuhkatuntien ulkopuolelle, mikäli tahtoi lämmintä vettä.

Kirkkomuusikkona konferenssit jättivät lähtemättömän muistijäljen mukaansa tempaavasta yhteislaulujen johtamisesta. Näissä konferensseissa kuulin ensimmäisen kerran laulut ”He is exalted”, ”Give thanks”, ”We want to see Jesus lifted high” ja ”Shine Jesus shine”, jotka ovat jo klassikkoja. ”Halleluja kiitos Herran” -virren (Suomen virsikirjassa 339) käyttö ehtoollislauluna jäi mieleen. Oboe soitti melodian ja sävellaji oli D-duuri, mikä on kaikille laulamisen äänialoille sujuva sävelkorkeus.

Hollannin keskitalvessa olen siis matkustanut, mutta muut vuodenajat ovat vielä kokematta. Matkustimme joka kerran bussilla Suomesta Hollantiin. Amsterdamin hyvämaineinen lentokenttä ja lentoyhtiö KLM ovat minulla testaamatta. Ruokakulttuurissa hernekeitto ja työpaikkojen kahvikulttuuri yhdistävät Suomea ja Hollantia. Alankomaalaiseen hernekeittoon käytetään savustettua makkaraa, ja kahvin aromia pidetään pehmeämpänä verrattuna Suomeen. Nämä molemmat ruokakulttuurin ulottuvuudet haluan päästä testaamaan. Konferenssien kahvi oli minun mielestäni pikakahvia, mutta Suomessa Arnolds-donitsin toimipisteissä tarjoillaan suosikkikahveihini kuuluvaa hollantilaista laatua.

Amsterdamin eri vuodenajat ja Hollannin maaseudun tulppaanipeltoineen tahdon kokea. Kevät muutenkin innostaa haaveilemaan matkailusta. Euroopan kiinnostavuus on suuri joukko omaleimaisia kielen, taiteen ja ruuan kulttuureita suhteellisen pienellä alueella. Äärioikeiston valta merkitsee epävakaudesta kertovaa viestiä matkailun kannalta. Hollannin parlamenttivaalien tulos tekee valtiosta miellyttävämmän matkailukohteen. 

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Teollisuus ja vaalikeskustelut

Suojasää sulattaa lumihankia täällä Oulussa talvisen pakkasjakson jälkeen. Toissayönä lämpötila kävi pakkasella alkaen illasta, jolloin kartutin talvisia hiihtokilometrejä 17:llä. Nyt on 80 km hiihdetty koko talvelle 5 hiihtolenkillä ja 3 viikossa. Oulun melko tasaisilla laduilla sään pakastuessa ehkä hiihtolenkeille tulee vielä lähdettyä. Lapin keväthangillekin täältä pääsee mukavasti.

Politiikan kevät jatkui tiistaina kuntavaalien teemoilla Kokoomuksen puoluepäivän ohjelmin Ylen kanavilla. Tv:ssä ennen ja jälkeen iltauutisten sai arvokasta valtakunnallista ruutuaikaa Kokoomuksen puoluejohtaja Petteri Orpo. Hän korosti talouselämän kilpailukyvyn merkitystä etenkin työllisyyden kannalta. Kuntavaalikeskustelua ovat enimmäkseen hallinneet soteuudistus, kuntien roolimuutos, koulutus, terveys ja muut julkisiin palveluihin liittyvät kysymykset.

Tänään keskiviikkona Hollannissa pidetään parlamenttivaalit. Keskustelua ovat hallinneet maahanmuutto ja suhtautuminen vihapuheeseen sekä irtautuminen EU:sta. Ranskassa presidentinvaalikampanjaa ovat leimanneet ehdokkaiden väärinkäytösepäilyt maahanmuuton, vihapuheen ja EU:sta irtautumisen lisäksi. Tällä viikolla Radio France Info -uutiskanavan haastattelussa Ranskan suuryritysten intressejä edustava Philippe Varin kehotti ottamaan teollisuuden huolet vakavammin. Teollisuuden toimintaedellytykset ja kilpailukyky kuuluisivat selkeämmin yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen presidentinvaalikampanjoissa, sillä kysymys on taistelusta paremman työllisyyden puolesta.

Orpo ja Varin saavat toivottavasti sanomansa välittymään. EU:n tulevaisuus riippuu alueen taloudellisesta kilpailukyvystä. EU muodostaa tehokkaimmillaan vakavasti otettavan vastapuolen neuvotteluissa talouden globaalien suurvaltojen kanssa. Tänään keskiviikkona Ylen puoluepäivä on Sdp:n, ja Hollannin vaaleissa vasemmisto saattaa yllättää.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Radiomaailma

Kevät antaa radion kuuntelulle uuden sävyn. Uutuuslevyjä maistiaisineen julkaistaan tiheästi. Radiokanavat usein uudistavat kanava- ja ohjelmatunnuksiaan. Kaupallisilla kanavilla kevät kuuluu mainoksissa. Valoisat illat ja aamut antavat ohjelmille erilaisen sävyn, kuin taululle uuden kehyksen. Erityisesti suorat radiolähetykset antavat toimittajalle mahdollisuuden jakaa kuuntelijan kanssa varhaisen aamun tai myöhäisen illan tuoreelta ja ihmeelliseltä tuntuva valoisuus.

Jaettu tunnekokemus ja yhteisöllisyys ovat radion suoran lähetyksen vahvuuksia. Tähän perustuu ilon tunne radiossa toteutetusta musiikkitoiveesta. Musiikkia on netti pullollaan, mutta kuuntelukokemus yksin ei korvaa radiossa esitettyyn musiikkiin liittyvää yhteisöllisyyttä. Televisiosta musiikkiohjelmat ovat poistuneet kannattamattomina, mistä Vain elämää -ohjelma merkitsee poikkeusta. Radiolle jää suuri yhteisöllisten musiikkikokemusten tuottajan rooli.

Minulla radion kuuntelu painottuu nykyisin Yle Radio Suomen uutisiin, Ylen Klassiseen, Ykkösaamuun ja Radio Dein puheohjelmiin. Pop-musiikin kuunteluni on selkeästi siirtynyt nettiin. Radio Novan kaltaisia pop-musiikin radiokanavia kuuntelen harvoin. Ranskan NRJ-kanavaa kuuntelen netistä, mikä merkitsee musiikkia suurempaa kulttuurikokemusta. Ranskankielinen musiikki ja puhe, mainokset ja ohjelmavirran ilmapiiri vievät ajatukset irti arjesta Pariisiin ja Alpeille vaihto-oppilasmaisemiini. Ranskan NRJ:ltä olen viime päivinä bongannut Spotify-soittolistalleni Katy Perryn ja Clean Banditin uutukaiset.

Radio France Info -uutiskanava antaa tauottomalla puhesisällöllään sekä tietoa että tunnekokemuksen valtionsa kulttuurista. Ranskan opiskeluun ja kertaukseen uutissähkeiden toistuminen useita kertoja tunnissa helpottaa sanaston, lauseiden, ääntämyksen ja asioiden oppimista. Sekä NRJ että France Info antavat ohjelmavirrallaan kokemuksen osallisuudesta ja yhteenkuulumisesta ranskankielisen maailman ja elämäntyylin kanssa. Radio on enemmän kuin peräkkäin soitettuja musiikkikappaleita ja uutisjuttuja. 

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kuntavaalit

Kuukausi on kuntavaaleihin. Sote- ja maakuntauudistus tekee uudesta valtuustokaudesta historiallisen. Tarkkaan ei edes tiedetä kunnanvaltuustoille jäävää toimivaltaa. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien tentti pidettiin tällä viikolla tv:ssä, ja soteuudistus sai arvoisensa suuren osuuden lähetysajasta. Keskustelu selvensi valinnanvapauteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia. Hallituksen ja opposition välillä sana oli sanaa vastaan. Hallituspuolueiden puheenjohtajat vastasivat uudemmalla tiedolla oppositiolle. Puheet veroparatiiseihin pakenevista kansainvälisten yhtiöiden voitoista torjuttiin lainsäädäntöön tulevalla yhteiskuntavastuulla, läpinäkyvyyden velvoitteilla ja julkisuuden vaatimuksilla. Opposition huolta valinnanvapauden hinnasta ja karkaavista kustannuksista ei hallitus pystynyt vaientamaan. Soteuudistus sisältää suuria riskejä, joista asiantuntijat varoittelevat. Gallupeja johtavalle Sdp:lle on tarjolla ilmiselvät ja perustellut vasta-argumentit eli avaimet kuntavaalien voittoon.

Minä suunnittelin kuntavaaliehdokkaaksi lähtemistä. Viimeisenä ilmoittautumispäivänä saavuin Keskustan Oulun puoluetoimistoon ojentamaan täyttämääni ehdokaskaavaketta. Minulle ilmoitettiin Oulun ehdokaslistan olevan jo täynnä. Olen siis vapaa ehdokkuudesta kuntavaaleissa. Esko Aholta oppimaani suhtautumista lainaten ajattelen, että niin on hyvä kuin käy. Minun hetkeni lähteä politiikkaan siirtyy tulevaisuuteen.

Koen Keskustan ja Kristillisdemokraatit tällä hetkellä läheisimpinä puolueina. Kd:n ehdokkaaksi en lähtenyt euromyönteisyyteni takia. Lisäksi Kd:n kenttäväen toimintakulttuuriin kuuluu fanaattisuutta ja epätervettä fundamentalistisuutta, johon en tahdo osallistua. Kd:n nykyistä puheenjohtajaa edeltäjineen arvostan suuresti.

Keskustan euromyönteisessä leirissä pidän poliittista kotiani. Suomen ja EU:n tulevaisuus tarvitsee yrittäjyyteen kannustavaa markkinataloutta ja sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltion tukea Keskustan viitoittamalla tavalla. Brexitin ja muun kestämättömän populismin vuoksi nyt tarvitaan keskustelua EU:n tulevaisuudesta. EU liittyy kuntien ja alueiden kysymyksiin. Laitetaan Suomi kuntoon! Äänestetään euromyönteisiä Keskustan ehdokkaita kuntien valtuustoihin!