sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Yle Radio Suomi - maakunnat

Maakuntaradiot merkitsevät Yle Radio Suomi -kanavalla palvelua, jota muut mediat eivät tarjoa. Valtakunnallisia uutislähetyksiä rikastuttaa usein aluetoimitusten työ. Maakunnista kannattaa tehdä alueellisia ja valtakunnallisia radiolähetyksiä, esimerkiksi Ajantasa-, Ykkösaamu-ohjelmia, kun kerrottavaa tietoa ja välitettävää tunnelmaa on.

Päivittäisessä maakuntaradioiden lähetysvirrassa riittää karsittavaa. Aluelähetysten alkaessa klo 6.05 ei koko valtakunnassa tapahdu käytännössä mitään uutisoitavaa. Tilaisuushan taajuuksilla olisi vaikka käsitellä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen tuoreinta asialistaa. Politiikka ei kuitenkaan kiinnosta riittävän suurta yleisöä, joten alueradioissa jutellaan small-talkia. Alueuutislähetyksiä pidän enimmäkseen kiinnostavina.

Valtakunnallista Yle Radio Suomen sisältöä pidän enimmäkseen laadukkaana - niin puhetta kuin musiikkia - arki-iltojen, öiden ja viikonloppujen ohjelmia. Minä koen aluelähetysten musiikin epämiellyttävänä ja mitäänsanomattomana verrattuna valtakunnan verkossa soivaan musiikkiin. Paikallista musiikkia Yle esittää maakuntaradioissa liian niukasti.

Yle X - turha radiokanava

YleX:n ohjelmista vain Uuden musiikin aamu- ja iltavuorot sekä Etusivu toteuttavat julkisen palvelun tehtäviä, joita mikään kaupallinen radio ei tällä hetkellä tee. Muut kanavan ohjelmat tarjoavat sisältöä, jota kaupalliset radiotkin voisivat tuottaa. Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella kanavalla. Lähetysaika klo 11-13 merkitsee kohderyhmän heikkoa tavoittavuutta, koska silloin nuoret ovat enimmäkseen koulussa, opiskelupaikoilla ja töissä. Lisäksi Yle Radio Suomen uudistunut Suomen Radio tarjoaa valtakunnallisen ajankohtaislähetyksen samaan aikaan klo 11-13 melko samalla tyylillä. 

Musiikkitoimijat ovat kuluvana vuonna myöntäneet YleX:lle Vuoden musiikkimedia –tunnustuksen. Menestykseen ja voittoon on hyvä lopettaa ja lakkauttaa kanava. Ultra Bra oli siinäkin nerokas bändi, että he päättivät uransa parhaaseen albumiinsa. YleX:n jatkaminen nykymuotoisena haittaa kaupallisen median toimintaa.

Valtakunnallisen ja julkisen palvelun nuorisoradion on oikeuttanut kuuluvuus koko Suomessa. Nettiradion yleistyminen on muuttanut median kulutusta nopeasti ja rajusti. Lisäksi nuorisomusiikin yhtenäiskulttuurit ovat hajonneet. Nuoren musiikkimaku muodostuu aiempaa yksilöllisemmin esimerkiksi vaihtoehto- ja valtavirtakulttuurien ja musiikin lajien yhdistelmistä. Useita musiikinlajeja saa fanittaa entistä vapaammin. Tyylien sekoittuminen kasvaa myös musiikin tuotantopuolella.

On perusteltua lakkauttaa YleX. Samalla on järkevää lisätä musiikkia nuorten ja nuorten aikuisten ehdoilla Yle Puheen ohjelmiin. Etusivu-ohjelma sijoittuisi nykyistä luontevammin Yle Puheen iltapäivään. Uuden musiikin aamu- ja iltavuorot elävöittäisivät joko Yle Puheen tai Yle Radio Suomen ohjelmatarjontaa. YleX:lle kaavaillut musiikin erikoisohjelmat lähetettäisiin nekin muilla Ylen radiokanavilla.   

Radion Ykkösaamu - prime timen päättyminen tuntuu luissa ja ytimissä

Yle Radio 1 –kanavalla Ykkösaamulle kaavaillaan lisää ohjelma-aikaa. Lähetys on radioon sijoittuvtosi-tv. Ykkösaamun juontaja tekee periaatteessa samaa työtä kuin useat kollegansa, mutta toimien studion suorassa lähetyksessä. Ohjelman tärkein tarkoitus on tiedon ja materiaalin hankkiminen koko valjenneen päivän uutislähetyksiin tv:ssä ja radiossa sekä artikkeleihin netissä. 

Julkisuuteen ei ole kerrottu, pitenisikö lähetys alusta vai lopusta. Minun unelmieni Yle Radio 1:llä Ykkösaamulla olisi 15 minuutin lähetysjakso hetki klo 7:n uutisten jälkeen klo 7.10-7.25. Siihen mahtuisi 1-2 uutisia taustoittavaa juttua. Kysymys on siitäkin, miten saadaan Ylen aamu-tv:ssä ja Mtv:n Huomenta Suomessa käyviä studiovieraita samalla matkalla radiostudioonkin. 

Ykkösaamun jatkaminen lopusta, esimerkiksi klo 9.05-9.20, vähentää koko ohjelman sähäkkää ja nopeaa imagoa. Klo 9 muuttuu ohjelmavirran tunnelma kaikilla radio- ja tv-kanavilla aamun mahtavasta kiireisyydestä väsähtäneeseen ilmapiiriin. Aamun prime time eli suurimpien kuuntelijalukujen hetki vallitsee arkisin noin klo 7-9. Prime timen päättyminen tuntuu luissa ja ytimissä radiovastaanottimen äärellä.

Radion valtakunnallinen uutisaamu on yllättävän uusi mediatuote, 2000-luvun juttu. Ohjelmaa lähetettiin aluksi jo klo 7-8:n välisellä tunnilla niin, että aamuhartaus klo 7.50 kuului Ykkösaamun sisältöön. Uutisista ja niiden taustoista kiinnostuneet hartausohjelmien välttelijät joutuivat tahtomattaan kuuntelemaan yllättäen alkanutta aamuhartautta.

Minun mielestäni hartausohjelmat ovat niin arvokas osa radion palvelutarjontaa, ettei samaa virhettä pidä toistaa. Ketään ei pidä pakottaa niitä kuuntelemaan. Rakentaisin klo 7-8:n välisen tunnin niin, että uutislähetys kuultaisiin nykyisellä tavalla klo 7-7.10. Ykkösaamulla olisi etko-osuus klo 7.10.-7.25. Aamusoitto täyttäisi taajuuden klassisella musiikilla klo 7.25-7.45. Hartaat sävelet ja aamuhartaus kuultaisiin nykyisellä tavalla klo 7.45-8.

Toinen ratkaisumalli olisi lähettää aamun hartausohjelmien koko 35 minuuttia kerralla klo 7.25-8. Ohjelma alkaisi klo 7.25 meditatiivisella musiikilla, joka ei julista mitään uskontoa. Tällöin Ykkösaamu-etkon kuuntelija ehtii halutessaan vaihtaa kanavaa ennen julistavaa musiikkia ja puhetta.

Hartausohjelmat ja kirkkomusiikki kuuluvat Yleisradion julkisen palvelun ytimeen. Niiden toteutuksen ja ohjelmien sijoittelun tulee kuitenkin tapahtua kaikkia maailmankatsomuksia kunnioittaen. Minulle erityisesti pyhäpäivän julistaminen alkaneeksi ehtookelloin ja rukoushetkellä merkitsee arvokasta radion perinnettä. Uskonnottomia lauantain toivottujen levyjen kuuntelijoita ei edeltävä ohjelma ilmeisesti häiritse niin paljon kuin uutis- ja ajankohtaisohjelmaan sisältyvä aamuhartaus.   

lauantai 4. marraskuuta 2017

Yle Puheelle lisätään musiikkia

Politiikkaradiosta on vakiintunut suosikkiohjelmani Yle Puheella. Yksikään lähetys ei ole alkanut ilman tunnusmusikkia. Kanava ei siis ole musiikiton. Äänimaisemaan kuuluu paljon ohjelma- ja kanavatunnuksia. Näiden runsas toistuminen ja musiikkiesitysten puuttuminen tekee kanavasta tylsän huolimatta kiinnostavista ohjelmien aiheista. Yle Puheen urheilulähetyksissä musiikin myönteinen ilmapiirivaikutus korostuisi, koska urheiluselostuksissa kysymys on tasaväkisesti faktojen kertomisesta ja tunnelman välittämisestä.
Ensi keväänä Yle Puheelle suunnitellaan musiikin lisäämistä puheohjelmiin. Kanavan kohderyhmä on nuoret aikuiset. Musiikiksi ei siis kelpaa teinipop eivätkä nostalgiasävelet. Nuoret aikuiset ja nuoret eivät enää muodosta musiikin yhtenäiskulttuuria. Musiikkimaku on yksilöllinen. Hiphopparilla on henkinen vapaus tykätä samaan aikaan melodisesta kitararockista. Tuotannon puolellakin tyylit sekoittuvat. Vaihtoehtokulttuuria edustava rap-artisti saattaa duetoida katu-uskottavasti valtavirtamuusikon kanssa.
Minä ehdotan Yle Puheen musiikkiin päivittäin vaihtuvaa teemaa. Esimerkiksi maanantaina musiikki olisi klassista nuoria aikuisia kiinnostavin sävellyksin ja esityksin. Tiistaina kanavalla soisi etno, keskiviikkona jazz ja torstaina kotimainen musiikki mahdollisimman monista musiikkilajeista. Perjantaina musiikista vastaisi ysärein Matti Airaksinen. Lauantaina sävelten valitsijat olisivat DJ Orion ja DJ Orkidea. Sunnuntai voisi olla musiikiltaan vaihtuvateemainen, esimerkiksi elokuvamusiikin, pohjoismaisten sävelten, countryn, progen, schlagereiden, bluesin ja elektronisen musiikin sunnuntai.